Etusivu

Etusivu muuttui jokin aika sitten siten, että palsta josta näki viimeisimmät postitukset hävisi? Tämä oli hyvä ominaisuus. Siis kun heti näki missä on uutta kirjoitusta, ei tarvinnut selata foorumia.

Hw?

De Kari / OH7HXH

Sama havainto on tehty täälläkin. Jotain pientä säätöä tämä sivusto saattaisi kaivata, mutta onhan niitä huonompiakin. Tykkään katsella eri yhdistysten sivustoja. Yleensä katson kaksi palstaa “Kuvat ja Ajankohtaista”. Jos ajankohtaisissa on vaikka “Pilkkikilpailut… ilmoittautuminen sihteerille”… jo kolme vuotta sitten, niin siitä voi päätellä että toimiiko se kerho tai yhdistys vai ei. Tämän kerhon vuosikokous on lähipäivinä. Sielläkin on sopiva aika keskustella näistä sivuistakin.
Alpo / OH7vl

Nettisivuja on tarkoitus kehittää eteenpäin. Kaikki kehitysideat ovat tervetulleita.
Jäseniltä saadun palautteen perusteella muutettiin etusivua enemmän kerhon jäseniin ja kerhotoimintaan liittyväksi. Jatkossa mahdollisesti erilliset ikkunat uusille viesteille Foorumin Tori-alueella sekä oma ikkunansa kerhotapahtumille.

Mikä olisi kiinnostavinta nähdä jo etusivulla?

Matti OH7FQP

Sivuja kehitetään pikkuhiljaa uusiksi ja ajantasalla oleviksi. Nyt löytyy vielä vanhaa tavaraa ja ei-ajantasalla olevaa juttua. Samoin kuvagalleria on jäänyt päivittämättä muutamalta vuodelta. Kaikki laitellaan ajan kanssa kuntoon, ehkä foorumi kokonaan uusiksi. Mutta kun päivitykset tapahtuvat yhden miehen toimesta niin pitää malttaa odottaa…hiljaa hyvä tulee. Toivita otetaan vastaan, mitä sivuilla pitäisi näkyä. Tämähän on ykköstapa välittää kerhon asioita, siksi ajankohtaiset jutut pitää löytyä selkeästi etusivulta.

Jep, eipä ole helppo homma päättää mitä päivitettyä sisältöä pitäisi etusivulla näkyä, ymmärrän hyvin.

Myynti- ja ostopalstan varmaan moni käy tarkistamassa, sehän ei ole salaista tietoa kuten esim. Sral:n palstoilla. Siellä voi olla myynnissä Pekan Acom 2000 halvalla, mutta tietoa ei saa julkaista muille kuin em. seuran jäsenille. Hah! AB:n toiminta taas ei ole salattua, sivuilla kaikki jutut ovat luettavissa.

Keskusteluja yleisesti kiinnostavista aiheista on mukava lukea, mutta mitkä ovat yleisesti kiinnostavia aiheita on vaikea määrittää. Veneen tervaus ei kaikkia kiinnosta ja jos siitä kilahtaa jatkuvasti päivityksiä, se joutaa blokata pois. Laitetaan hyviä ideoita sivuston pitäjille tästä updated-osion sisällöstä, eiköhän se muotoudu tulevaisuudessa kaikille sopivaksi.

AB:n sivuja luetaan hyvin maakunnassa - kuulin juttua kun Eikka, Kimi ja allekirjoittanut olimme palstalla vetäneet herneet nenään siitä kun arvostelimme kutsuttomia toistimen avaajia. Olisikohan kuitenkin nyt se koira ja kalikka juttu tämä, mäne ja tiiä.

De Kari / OH7HXH

Piti nousta ihan näin aamusta katsomaan, miten vilkasta keskustelua täällä on! Tämähän on keskustelupasta joten tänne tarvitaan keskustelua harrastuksen eri aiheista. Kaikki ei kiinnosta kaikkia mutta kun kävijöitä on paljon, saattaa siinä sivussa saada parempaa näkyvyyttä esim. se oma linukan myynti-ilmoituskin. Siksi on hyvä ettei tämä ole suljettu foorumi, vain jäsenille. Lienee teknisesti mahdollista saada myös jäsen-osio, niinkuin jollain palstalla on. Radiohistoriallisen seuran keskustelufoorumilla, kun on kirjautuneena, näkyy selkeästi mainittuna, jos johonkin osioon on tullut uusia juttuja tai päivityksiä. Pitää selvittää, olisiko sellainen toiminto helppo saada tähänkin ohjelmistoon.

olen tutkinut muiden kerhojen sivuja,lähes poikkeuksetta etusivulla näkyy ajankohtaiset asiat esim koulutus,kokoukset yms.
Keskustelut sekä muu some löytyy foorumeilta ei etusivulta,ilmeisesti ihmiset jaksavat klikata hiirtä 1-2 kertaa enemmän päästäkseen
informaatioon käsiksi,mutta bonuksena voisi etusivulta löytyä linkki ostetaan/myydään osioon joka todella kiinnostaa monia.
de oh7wp tämä on henk.koht mielipide

Ainakin minulla näkyy foorumin etusivulla missä on lukemattomia viestejä, täytyy olla kirjautuneena. Muistaakseni kirjautuessa voi laittaa täpän “pysy kirjautuneena” tai vastaavaa, näin kone kirjaantuu automaattisesti kun tulee foorumille.

Myös Jäsen-osio on mahdollinen toteuttaa, Reijo taisi sitä joku aika sitten tutkailla. Monenlaisia säätömahdollisuuksia on, mutta aikaa toteutukseen hyvin vähän.

En tiedä olisiko mahdollista saada vain uudet keskustelut etusivulle. Jos joku keskustelu jatkaa aktiivisena pidempään, ei siitä tulisi etusivulle tietoa. Tietysti hankalaa jos yrittää myydä Motorolan virtapiuhaa kolmatta kertaa, eikä viiti kirjoittaa kokonaan uutta myynti-ilmoitusta.

Matti OH7FQP

Varsinaisesti ei varmaan herneitä eto asian takia ole kannattanut vetää nenään mutta valottaa voi asiaa jos varsinaiset tankulan rumputtajat ja toistimen turhaan aukojat ei sitä itse
huomaa… tämäkin keskustelu tuotti tulosta koska merkittävästi on kumipeukalot Kolin OH7RAL toistimella rauhoittaneet intoilua…kooli on muistettu sanoa ja kooli/testaan kooliakin on
viljelty… eli Eikalta hyvä aloitus ja lopussa kiitos seisoi…

Moni ei varmaan vaan ole huomannutkaan tai ajatellut kuinka monessa “pirtissä” se toistin aukeaa…

Ja noiden huhujen suhteen kuka sanoo ja mitä tai jättää sanomatta voisi sanoa “karavaani kulkee ja koirat räksyttää” facebookin ja muun somen taakse on helppo
mennä joten siksi itse en niitä harrasta…

Toistinta pitää käyttää ja saa mutta käytöstapojakin voi olla eikä porsastella kun siat vatukossa… roti se on oltava ja herran nuhde… hi hi…

Rentoahan se on liikenne näillä korkeuksilla niinkuin pitää ollakkin…

73 ja peace & love
Punaniska Ylä-Karjalasta…

Noista nettisivuista iso kiitos webmastereille jotka omiensa töidensä/opiskelujensa ym pirttihirmujensa ristituulessa
koettavat selvitä kaikesta…tässäkin voisi ajatella kokonaisuutta…

Maltti on valttia ja kannattaa pohtia mitä koko jäsenistö tarvitsee ja tuostahan voisi vaikka tehdä jonkun ns. aloitelaatikon
josta webmasterit voisi katsoa kokonaisuutta ja tehdä jäsenistölle mieluisen ajan kanssa kun em. asioiltaan kerkeää…

Avoimuus ja ei sulkeutunut harraste juttu on näillä web sivuilla se hyvä juttu…

mm. Ylä-Karjalan Radioamatöörit ry jäseniä käy näillä ja Radiohullujen foorumilla keskustelua ja seuraa niitä…

Omalta osaltani annan vapaat kädet ja rauhan webmasterille mitä nyt joskus jonkun radioleirin infon ja tiedotteen
pyydän laittamaan web sivulle…

Jäsenyyden perusteelle salasanojen antaminen OH7AB:n web sivulle ei kuullostaisi avoimelta harraste viestinnältä ja näin
ollen jäisi monta hyvää kirjoittajaa ja juttua pois foorumilta…

mm. lentokone heijastuma juttujen realiaikainen lukeminen tai veneen tervaus jutut ja tervan koostumus kiinnostaa…
Olen koittanut myös seurata maalin kuivamista seinältä mutta jostakin syystä se ei ole kiinnostanut…?

de :Kimi

Joitakin hajanaisia ajatuksia.
Minä olen saattanut kumipeukaloida taajuuksia… Varsinkin viime syksynä rakensin ja virittelin paljonkin noin 2m antenneita. En kuitenkaan ripiitteritaajuudella. Siis sillä ainoalla jonka tiesin. Jos joku vetää siitä herneet nenäänsä niin vetäköön minun puolesta vaikka koko Kimin herkullisen rokan purkkeineen päivineen. Uusista ripiitteritaajuuksista olisi pitänyt ilmoittaa julkisesti, ja ihan etusivulla. Jos on “kaikkihan sen tietävät” asioita, joita kuitenkaan ole yleisesti tiedotettu, niin ainakin minulle tulee ajatus jostain kuppikuntaisuudesta

Tuosta etusivusta.
Se entinen versio oli mielestäni hyvä. Nyt etusivulla oleva palsta näyttää olevan nimeltään “Ajankohtaista” se on hyvä. Sitä hallinnoi kerho ilman kommentointimahdollisuutta. Nimi saattaisi olla vaikka “Kerho tiedottaa” . Pikkujoulu on ihan hyvä ja hauskakin, muistaakseni, mutta jos ilmoitus on seinällä vielä keskikesällä niin se ei hyvä. En sano että näin olisi ollut, mutta kun joku ilmoitus ei ole enää ajankohtainen niin se pitäisi poistaa ihan niinkuin fyysiseltä ilmoitustaululta. Onhan se hiukan työlästä, mutta kuitenkin.

Kirjoittajat voivat poistaa foorumilta OMIA viestejään. Ainakin ne, joihin ei ole vastattu, voi poistaa. Siellä on todella paljon vanhentunutta tietoa.

Perinteinen / FB
Erään yhdistyksen sivulla oli ilmoitus, että perinteisen sivuston päivitys lopetetaan ja siirrytään pelkästään FaceBook sivujen käyttöön. Saatan olla Kimin kanssa ainoita, jotka ei käytä FB naamakirjaa, joten en tunne asiaa syvällisemmin. Olen huomannut että FB ketjussa tapahtumat kiitävät nopeasti, joten se ei yksin riitä vaan tarvitsee rinnalleen staattisen sivuston, joiden tietosisältö ei muutu tai muuttuu hitaasti.
Onnea ja menestystä kehittelytyössä !

Alpo / OH7VL

Kun touhuttiin sen Kolin toistimen kanssa, niin ilman muuta oletti että kaikkihan siitä tietävät jotka kahta metriä seuraavat ja workkivat. Puhetta siitä oli niin paljon. No lisätään tiedotusta täällä netissä…jos kaikki vaan lukevat näitä sivuja?
Joo, ongelmahan näissä on ajan puute. Me, jotka vielä kärvistelemme työelämässä, emme aina jaksa keskittyä enää harrastushommiin viimeisen päälle. Se etusivu on yleensä kerhon/firman/järjestön ylläpitämä käyntikortti ja foorumi on kerholaiten tai käyttäjien kenttää. Yleensä siellä saa kaikki jäsenet tai kirjautumisluvan saaneet kirjoitella, no on kuulemma sellaisiakin palstoja jonne ei ihan kaikki jäsenetkään pääse kirjoittelemaan. Facebookista en itse perusta, se on enempi sellaista yleistä hömpää kuin kerhon tiedotuskanava. No on minulla fb- tunnukset ja joku kaverikin siellä jos ei ole lähteneet. En ole missään huomannut että keskusteluja tuotaisiin esim. kerhon etusivulle mutta voisihan se olla vaikka niin että uudet aiheet tuotas näkösälle ja entiset jutut ja jorinat jatkus keskusteluisssa vaikka maailman tappiin. Janin kanssa keskusteltiin ja kuulemma nämä nettisivujen ja foorumin pohjat vanhenevat muutamassa vuodessa ja olisi aika päivittää uudemmiksi.

Itse uskoisin niin että kerhossamme Janilla ja kumppaneilla on niin kova bittitieto ja tausta että kannattaisi heitä kuunnella suu auki ja korvat
höröllä…

de: Kimi OH7KIM