|
Säännöt |
|
SSB-osaan osallistui 122 asemaa ja seitsemältä asemalta ei saatu lokia. Pidettyjä yhteyksiä oli noin 10 716 kappaletta ja vain tasan 100 yhteyttä jäi tarkistuksen ulkopuolelle. Lokeista löytyi peräti 99.1 % pidetyistä yhteyksistä
CW-osaan osallistui 69 asemaa. Vain kolmelta asemalta ei saatu lokia. Pidettyjä yhteyksiä oli noin 5504 kappaletta ja vain 66 yhteyttä jäi tarkistuksen ulkopuolelle. Lokeista löytyi 98.8 % pidetyistä yhteyksistä.
Pikaisen historia-analyysin mukaan kotimaiseen kilpailuun on viimeksi osallistunut näin paljon asemia noin 20 vuotta sitten, kevään 1985 Kalakukkokilpailussa. Pohjois-Karjalan Radiokerho ry. OH7AB toivoo, että nyt tehdyllä poikkeuksellisella markkinoinnilla ja työllä on saatu uusi siemen kasvavalle kotimaiselle kilpailutoiminnalle, josta seuraavien järjestäjien on helppo niittää satoa.
1.5.2007 julkistettavat tulokset olivat ns. ennakkotulokset. Kaikille, joiden sähköpostitunnus on järjestäjien tiedossa, lähetettiin oma ns. tarkistusraportti tarkastettavaksi. Osanottajilla oli aikaa 18.5.2007 saakka tehdä huomautuksia kilpailun tuloksista tai pyytää korjausta esimerkiksi omaan tulokseensa.
Lopullisiin sijoituksiin vaikuttavia huomautuksia ei tullut. Lopullisten tulosten pistemäärään SSB:llä tehtiin yhden osallistuja suhteen yksi 5 pisteen korjaus.
Pohjois-Karjalan Radiokerho ry, OH7AB, on järjestäjänä pyrkinyt tarkkaan tulosten laskentaan, nopeaan tulosten julkistamiseen sekä varmistamaan, että jokaisen osanottajan tulos on oikein laskettu ja sijoitus lopullisessa tulosluettelossa kilpailusuoritusta vastaava.
OH7AB kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita ja kilpailulle tukensa antaneita