Olemme ehkä kaikki huomanneet että teknisesti toimiva toistinasema voi olla silti lähes hiljainen. Syynä ei useimmiten ole laitteisto, vaan käyttöön liittyvä kriittinen massa.
Toistinaseman käyttö noudattaa verkostovaikutusta. Yksi tai kaksi satunnaista kutsua ei vielä synnytä liikennettä. Kun vastauksia ei kuulu, muodostuu helposti käsitys, ettei toistimella ole ketään. Kynnys kutsua kasvaa, hiljaisuus ruokkii hiljaisuutta.
Tilanne muuttuu nopeasti, kun äänessä olevien asemien määrä ylittää tietyn kynnyksen. Kun toistimella kuuluu säännöllisesti liikennettä ja tuttuja, myös kuuntelijat rohkaistuvat mukaan.
Toistinaseman liikennemäärä ei kasva lineaarisesti käyttäjien määrän mukana. Mahdollisten yhteyksien lukumäärä kasvaa kaavan n(n−1)/2 mukaisesti, eli epälineaarisesti. Tästä syystä pieni lisäys aktiivisissa asemissa ei vielä näy liikenteessä, mutta kriittisen kynnyksen jälkeen liikenne lisääntyy nopeasti.
Maantieteellinen peitto on tärkeä tekijä. Yhteen liitettyjen toistinten verkko olisi hyvä kattava niin että toistimelle pääsee vaivattomasti myös kevyellä käsipuhelimella, ilman isoa tehoa tai kuuluvuuspaikan hakemista. Mitä matalampi tekninen ja käytännöllinen kynnys liittyä liikenteeseen on, sitä helpommin kriittinen massa syntyy.
Toistinasemien elinvoima syntyy riittävästä käyttäjämäärästä ja hyvästä saavutettavuudesta. Kun aktiivisia asemia on tarpeeksi ja toistimelle on helppo päästä, käyttö alkaa ruokkia itse itseään. Kylätie ei ole enää hiljainen.
Jo olemassa olevien DMR-toistimien lisäksi tarvitsemme DMR-toistimet kattamaan koko maakunta.
Liikennemääriä toistinasemilla viimeiseltä 30 päivältä
| OH7DMRO Outokumpu Suosituin puheryhmä 24472 Pohjois-Karjala
|
| OH7DMRL Koli Suosituin puheryhmä 24472 Pohjois-Karjala
|
| OH7RAA Kuopio Suosituin puheryhmä 244 Suomi
|
Tilastot RadioID, päiv. 10.4.2026
Lue lisää:
Artikkeli Outokummun toistimen käyttöönotosta
| Kerholla on avoimet ovet keskiviikkoisin klo 18. Lue lisää. Tervetuloa jäseneksi aktiiviseen radioharrastajien yhteisöön! Lue lisää |



