Yhdistyksen säännöt

1 § Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Radiokerho ry ja sen kotipaikka on Joensuu.

2§ Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on radioharrastuksen, erityisesti radioamatööriharrastuksen, levittäminen ja ylläpitäminen Pohjois-Karjalassa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
– luo yhteyksiä jäsenten, viranomaisten ja alan järjestöjen kesken,
– järjestää harrastukseen liittyvää tiedotus-, kerho-, leiri- sekä koulutustoimintaa ja muuta vastaavaa tavanomaista yhdistystoimintaa,
– ohjaa jäseniään noudattamaan hyviä yleisiä ja kansainvälisiä liikennöintitapoja sekä määräyksiä,
– hankkii toimintaansa varten tarpeellista kiinteää tai irtainta omaisuutta,
– osallistuu viestialan perinteiden vaalimiseen ja järjestää viestialan kursseja ja toimii yhdistyksen jäsenten yhteisenä edustajana ja on  mahdollisesti jäsenenä myös muissa yhdistyksissä.
Tarkoituksensa tukemiseksi yhdistys voi vastaanottaa lahjoituksia, testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää tai irtainta omaisuutta, toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan rahankeräyksiä, arpajaisia sekä harjoittaa julkaisutoimintaa.

3§ Jäsenet
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Yhdistyksen hallitus voi hakemuksesta hyväksyä varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet.
Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

4§ Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

5§ Liittymis- ja jäsenmaksu
Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsen eivät suorita jäsenmaksuja.

6§ Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja neljästä kahdeksaan (4-8) muuta varsinaista jäsentä. Yhdistyksen puheenjohtaja ja hallituksen muut varsinaiset jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenistä puolet on vuosittain erovuorossa. Puheenjohtaja tai varsinainen jäsen voi olla hallituksen jäsenenä yhtäjaksoisesti enintään kolme kaksivuotiskautta. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä.
Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

7§ Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.

8§ Tilikausi ja tilintarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen on annettava tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus toiminnantarkastajalle viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.

9§ Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä helmi-maaliskuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

10§ Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä, yhdistyksen kotisivuilla tai sähköpostitse.

11§ Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen
vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä
kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan
sisällyttää kokouskutsuun.

12§ Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.