Syksyn toimintaa

Kerhon hallitus kokoontui 30. heinäkuuta. Seuraavista asioista
päätettiin:

Kerhoiltoja aletaan taas toistaiseksi pitää normaalisti keskiviikkoisin
klo 18 kerholla.

SRAL syysleirille Revontuleen Hankasalmelle on varattu mökki kerhon
jäsenten käyttöön. Mökki on mitoitettu 8 henkilölle, ainakin sänkyjen
puolesta. Omat liinavaatteet mukaan. Yöpyminen ja mökin sauna käyttö ym.
maksaa jäsenelle 20€/ yö, loput maksaa kerho. Leirihän on 10.- 13.
syyskuuta.

Kerholla järjestetään ”Romppeet kiertoon” teemailta 12. elokuuta. Tule
myymään, ostamaan tai lahjoittamaan harrastukseen liittyvää tavaraa.
Kerholla myynnissä laadukkaita rf-liittimiä ja adaptereita edulliseen
jäsenhintaan.

Kerholla on lainassa liiton DMR toistin. Se laitetaan toimintaan ja
kokeiltavaksi Niinivaaralle nykyisen 70cm toistimen paikalle.
Aikatauluna on elokuu, riippuen asennus- ja lupamuodollisuuksien
aiheuttamista viiveistä.

Joitakin jäsenmaksuja on vielä suorittamatta. Tarkista että asia on
kunnossa ja pääset nauttimaan kerhon palveluista. Jäsenmaksullahan
hoidetaan mm. kerhohuoneen vastikkeet ja sähköt, Traficomin lupamaksut,
tapahtumiin osallistumisia, postikuluja, Hamsterix ja kaluston ylläpito.
Syksyn aikana rakennetaan web:n kautta käytettävä HF-etäasema jäsenten
käyttöön. Vaikka saamme lahjoituksia ja sponsorointeja, jäsenmaksut
muodostavat kuitenkin ison osan tuloista.

Hallitus